Naisen iskemistä pokerin pelaajan silmin
Julkaistu: 22.10.08
Tulosta
Lähetä
Matkalaukkuelämää on tullut vietettyä viime ajat, joka on antoisaa, mutta myös kuluttavaa. Nyt onkin aika hengähtää paikalleen ja palata grindaamaan kassaa kuntoon. Viimeisin ulkomaanreissuni suuntautui Maltalle, jossa oli kolme kilon turneeta. Turneet meni pelillisesti hyvin arvosanalla 8 ½, mutta tulos oli huono. Turnausrakenne oli turbomainen ja kun arvonnat eivät napsuneet, niin tulos on arvattavissa. Joka tapauksessa Maltasta jäi positiivinen muistikuva, johtuen paljolti ihmisistä joihin reissussa törmäsin. Pokerimaailma sisältää uskomattomia persoonia, joiden kanssa on mahtavaa pohtia tilanteita niin pokerin saralla, kuin elämästä sekä ihmisistä yleisestikin. Yhtenä puheenaiheena meillä oli naiset ja heidän iskeminen. Tästä sainkin idean vertailla naisen iskemistä pokeriin. Sisältöä ja innostusta asialle antoi myös hyvän ystäväni Marko Kaarron tekemä naisen iskemisen pieni käsikirja, jonka olen lukenut useita kertoja. Tässä kyseisessä opuksessa käsitellään naisen iskemistä tapaamishetkestä aina hoitamiseen asti. Kirjassa on myös seurattu kolmea tämän alan ammattilaista ja kerrottu muutamia mieleenpainuvia esimerkkejä. Kirjoitan kyseisestä aiheesta pilke silmäkulmassa, joten en suosittele sitä tosikoille. Otan vertauskuvaksi illan yökerhossa ja pokeriturnauksen. Molemmissa menestymisen edellytyksenä on ihmistuntemus. Sanonta: play the players, not the cards, sopii kumpaankin. Kuten pelurilla pokeriturnauksessa, niin myös naiseniskijän ilta yökerhossa alkaa tarkkailulla. Yleisesti ottaen ei siis kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä kummassakaan. Eli jätetään harkitsemattomat all in puskut aloittelijoille, kuten myös härskit ehdotukset ensimmäiseksi vastaan tulevalle tytölle. Hetken tarkkailun jälkeen aletaan käyttämään ihmistuntemusta, analysoimaan tilannetta ja rakentamaan toimintamallia, joka tuottaa parhaan mahdollisen lopputuloksen. Turnauksessa toisia vastustajia on helppo bluffata ja joitain vastaan joutuu rakentelemaan ansoja. Yökerhossa avausmuuvien jälkeen saa toisiin naisiin heti yliotteen, kun taas toisten kanssa joutuu etenemään rauhallisesti. Valomerkin lähestyessä on aloitettava ottamaan enemmän riskiä, eikä voi odottaa enää sitä ”ässäparia”. Samanlainen riskin lisääminen tapahtuu myös turnauksessa blindien noustessa. Pienistä vastoinkäymisistä ei passaa kummassakaan lajissa vetää herneitä nenään vaan matka jatkuu aina viimeiseen merkkiin asti. Jokainen turnaus ja jokainen baari-ilta on aina erilainen. Toisinaan lappu käy paremmin ja peli sujuu kuin itsestään. Silloin kun kortit ovat huonoja pitää ihmistuntemusta käyttää hyväksi ja kasvattaa pinoa tasaisesti vaikka kädessä olisi pelkkää roskaa. Sama asia tapahtuu myös yökerhossa: välillä tarjontaa ja kysyntää on, mutta toisinaan taas on hiljaista. Ammattilainen pystyy myös huonon tarjonnan sattuessa luomaan tilanteita, jotka johtavat uusiin kontakteihin. Kontaktipinnan kasvattaminen ja itsensä esille tuominen onkin yksi naisen iskemisen avainasioita. Kun on kykeneväinen pelaamaan paljon erilaisia käsiyhdistelmiä hyvin on toiminta aina taattua. Samoin naisten kanssa: kun avausrepliikit ovat hiottuja ja mukautumiskyky erilaisiin tilanteisiin on huippuluokkaa mahdollisuuksia tulee varmasti. Molemmissa peleissä pitää osata myös foldata. On turhaan puskea itseään pihalle saletteja vastaan. Myös baarissa on turha lämmitellä naista, joka on ”oikeasti” varattu. Tätä kaikkea kutsutaan kansanomaisesti pelisilmäksi. Molemmissa peleissä on perusteet, jotka pitää osata. Kirjoista voi opetella erilaisia tekniikoita, mutta vain käytäntö opettaa kuinka ne oikeasti toimivat. Pokeritermein kuvattuna naisen iskeminen voisi olla tämän näköistä touhua: (Tässä huumorilla höystettyjä yhtäläisyyksiä joita huomasin kyseisissä lajeissa olevan): - AA= Törmäät mahtavan näköiseen naiseen ja tämä on heti kiinnostunut - AA isossa blindissä, mutta kaikki kippaa= Olet panostanut iltaan, olet hyvän näköinen ja täynnä itseluottamusta, mutta vastaan kävelee vain linnunpelättimiä - Bad beat= Nainen on jo sängyssä, mutta ei vain seiso - Ohiveto= Olet jo luovuttanut, mutta nakkikioskin jonosta tärppää - Stackin kuivuminen= Et ole tohtinut tehdä aloitteita ja valomerkki lähestyy - Cooleri= Olet iskenyt naisen, mutta vielä löytyy se ainoa mahdollinen mies joka vie naisen sinulta - Otat jonkun bluffista kiinni= Nainen antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa - Verottaja lähettää sinulle hirveän mätkyn edellisvuoden voitoista= Sukupuolitauti - Tiltti= Olet juuri eronnut ja yrität epätoivoisia vetoja joka suuntaan - Hero call= Tiedät että jäät ilman, mutta suostut viemään tytön taksilla 100km päässä sijaitsevaan kotiinsa - Foldaus= Tiedät että tähän naiseen ei ole asiaa/hän ei ole lähestymisen arvoinen - All in= Löytyy sopiva nainen ja laitat kaiken peliin - Kolmeouttinen= Soittelet puoli viiden aikoihin olisiko joku vanhoista hoidoista vielä hereillä - Pöytäimago= Olet luonut jonkun kuvan itsestäsi paikalla oleville naisille - Kaksi pelaajaa all in ja sinulla nutsit= Onnistut saamaan hyvän naisen, mutta kaiken lisäksi hänen malliystävänsä haluaa kolmanneksi pyöräksi - Kärkisettiin osuminen= Löydät mahtavan naisen pokeripöydästä, viet pöydän rahat ja heräät vielä naisen vierestä - Katkeaminen, pelaajauran lopettaminen= Avioliitto Jos aihe kiinnostaa enemmän suosittelen ostamaan aikaisemmin mainitsemain kirjan joko osoitteesta www.iskenainen.com tai hyvin varustelluista kirjakaupoista.
Artikkelista voi keskustella myös keskustelupalstalla
Näytä kommentit (3)
Pokerinpelaajan kesä - golfia, tennistä ja hiekkapainia
Julkaistu: 19.9.08
Tulosta
Lähetä
Alkukesä meni aikalailla märissä olosuhteissa monessakin suhteessa. Oli kekkereitä joka viikolle ja viikonlopulle. Heinäkuun puolessa välissä löin vedon yhden kaverin kanssa siitä, kumpi ratkeaa viinaksiin ensimmäisenä. Veto on vieläkin päällä. Myin tosin yhden juomapäivän kaverilleni, jolla oli iso jano… Vedon jälkeen kesä meni aikalailla suunnitelmieni mukaan. Ainoastaan kelit oli mitä oli, mikä hieman muutti suunnitelmia, mutta ei häirinnyt kokonaisuutta. Innostuin golfista uudelleen hetken hiljaiselon jälkeen ja tennistä tuli pelattua kohtuudella. Pokeria tuli pelattua keskiarvoisesti neljänä päivänä viikossa.
Pokerista antaisin itselleni kesätodistukseen arvosanaksi 7+. Pelasin alkukesästä hyvää pokeria omaha-pöydissä, joihin olen nyt kiinnittänyt suurimman huomioni. Mutta sitten hyvä turnausmenestys vaikutti turhaan käteispuolella ja omaha pelaamisestani tuli yliaggressiivista, joka perinteisesti tarkoittaa valtavia swingejä ja pidemmän päälle tappiollista peliä. Turnauksissa pitkän hiljaiselon jälkeen tuli siis menestystä, mutta välillä pelaamista varjostaa sellainen hälläväliä meininki, joka syö tuottoja roimasti. Syksyltä odotan itseltäni tarkempia sessioita ja parempaa keskittymistä jokaiseen jakoon. Ajattelemattomat instamuuvit ovat nyt historiaa…! Live puolella kävin pelaamassa SM-kisat, jotka menivät ensimmäisen päivän osalta loistavasti, olin kuudentena. Toisen päivän turha kiirehtiminen ja pelaaminen ilman positiota koitui kohtaloksi, kuten arvata saattaa ja lopulta sijoituin sijalle 35. Annan kuitenkin arvosanaksi itselleni turnauksesta 8 ½, sillä olin todella hyvin pelissä ”sisällä” eka päivänä ja riidit osuivat kohdalleen.
Kisailin kesällä myös muissa lajeissa. Golfissa pelasin yhden kisan, joka lähtikin kivasti liikkeelle, mutta kisaamattomuus alkoi pikku hiljaa näkyä ja ajatukset eivät pysyneet aivan kasassa ja samassa svingikin rupesi katoamaan. Neljän kierroksen kisassa totuus paljastuu jossain vaiheessa ja kadotin itseni ja pallot kerta toisensa jälkeen, mutta uskon että olen vahvempi ensi kerralla kun lähden yrittämään. Kisailin myös tenniksessä, mutta sorruin siinäkin liian nopeisiin ratkaisuihin ja hävisin omasta mielestä huonommalle heti ensimmäisellä kierroksella. Nelinpelissä voitimme parini kanssa eka matsin, mutta toisesta tulee todennäköisesti luovutus, jos en saa rannettani kuntoon ennen sitä. Kipeän ranteen ja mustan silmän sain hiekkapainin MM-kisoista Kalajoelta, mutta pitäähän sitä maailmanmestaruuden eteen hieman kärsiäkin. Blogin lopussa on videoleike kisojen finaalista. Paini oli kivaa pitkästä aikaa ja puoliksi leikkimielellä se tuntui jopa todella hauskalta.
Nyt on edessä muutto ”isolle kirkolle” ja siellä kämpän haku on jo päällä. Helsingissä asumista odotan mielenkiinnolla, sillä tarkoituksena on kehittyä pokerin pelaajana ja Helsingissä löytyy pokeriin hyviä harjoituskavereita, samoin kuin muihin harrastuksiinkin, toivon mukaan. Tällä hetkellä katselen mielenkiinnolla BB-talon tapahtumia, sillä hyvä ystäväni Mame laittaa varmasti tuulemaan. Toivon mukaan pelaavat talossa myös pokkaa, koska Mamekin innostui asiasta kesällä. Olisi kiva nähdä onko oppi mennyt perille. Nyt ei muuta kuin äänestämään!
Pokeri.com kommentoi: Antin kolumni on kirjoitettu jo viikko sitten, mutta EPT-Barcelonan aiheuttamien teknisten ongelmien takia se julkaistaan vasta nyt. Tätä lisäystä kirjoitettaessa tiedetään, että Marko joutui lähtemään BB-talosta viime sunnuntaina. Lisäksi tiedetään, että BB-talossa pelattiin pokeria tällä viikolla...Pidetyn turnauksen ja 5000 euroa voitti Johan.
Näytä kommentit (0)
Miksi golf kiinnostaa?
Julkaistu: 7.8.08
Tulosta
Lähetä
Olen huomannut, että pokerin pelaajien huimassa suosiossa on tällä hetkellä golf. Itsekin olen myös lajin vannoutunut harrastaja ja vielä 17 vuoden läiskimisen jälkeenkin saan lajista kiksejä. Ennen pokerinpelaamista ansaitsin myös elantoa golfopettamisella. Tällä hetkellä toimin golf-valmentajana lähinnä harrastusmielessä. Golfissa ja pokerissa on paljon yhteistä: molemmissa tarvitaan hyvää keskittymiskykyä, vahvaa mentaalista puolta ja hieman fyysistä kuntoa. Kummankin lajin oppimista nopeuttaa paljon, jos pystyy käyttämään transfer- vaikutusta lajista toiseen. Mielikuvaleikkinä voisi ajatella, että golfissa avauslyönti vastaa pre-flop peliä, lähestyminen on muuvi flopilla, turnin toimintaa kuvaa chippi ja riveriä putti. Golf on kuin turnauspokeria. Molemmissa vaaditaan kärsivällisyyttä ja malttia rakentaa haluamansa tulos. Golfissa avauslyönnillä voi pilata koko reiän samoin kuin pokerissa liialla riehumisella preflopissa. Golfissa onkin tarkoitus tehdä jokaisella reiällä harkittuja yksittäisiä lyöntejä, joista koostuu reiän tulos. Edellisen reiän tuloksella ei pitäisi olla vaikutusta seuraavaan reikään, aivan kuten edellisen käden karvas tappio ei saa vaikuttaa seuraavassa pokerijaossa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki menneisyys pitäisi unohtaa. Jos golfreiän pelaamisesta oppii jotain uutta, niin tätä tietoutta pystyy käyttämään seuraavalla kerralla hyödykseen. Pokerissa tämä vastaa riidejen saamista vastustajista. Kunnon golfkisa koostuu harjoituskierroksesta ja neljästä pelipäivästä. Tästä saadaan tulokseksi suhteellisen kattava tulos sen hetken pelaajien nykykunnosta, mutta todellinen taitotaso tulee esiin vasta useiden kisojen perusteella samoin kuin pokerissakin. Golfissa harjoituskierroksen aikana otetaan tuntumaa kenttään ja ”nuotitetaan” se, eli suunnitellaan etukäteen kuinka väylät tulisi pelata. Nuotitusta tehdään myös pokerissa: kun informaatiota vastustajista on tarpeeksi, voidaan suunnitella käden pelaaminen etukäteen. Suunnitelmaan ollaan luonnollisesti valmiita muuttamaan tarvittaessa, jos kortit ja lyönnit sen vaativat. Golfissa kuten pokerissakin on paljon muuttuvia tekijöitä, kuten lyönnin onnistuminen, keliolosuhteet, lyöntipaikka, pallon makuu ja oma mielentila jne. Pokerinpelaajille tuttuja epämiellyttäviä tilanteita tulee golfissakin: huippulyönti ottaa oksaan tai onnistunut lyönti pomppaa metsään päin jne. Myös omat heikot suoritukset painavat usein pelaajan mieltä turhan pitkään. Näiden tilanteiden selvittämiseksi tulee olla todella hyvässä mielentilassa(flow), etteivät ne pilaa koko peliä. Kuten pokerissakin, mentaalipuoli näyttelee suurta osaa myös golfissa. Golfissa usein sorrutaan siihen että odotetaan itseltä liikoja ja vastoinkäymisten sattuessa tipahdetaan pois pelistä ja peli menee vain huiskimiseksi/räiskimiseksi. Golfissa on osattava antaa itselle anteeksi, jotta matka jatkuu virheistä huolimatta. Väärän mailavalinnan jälkeenkin on vielä lyöntejä jäljellä. On myös hyvin yleistä, että alkaa laskea lopputulosta jo kesken kierroksen. Tämä on vähän sama asia kuin käteispeleissä laskee parin session jälkeen itselle kuukausiansioita tai yrittää voittaa turnausta ensimmäisen tunnin aikana. Monille käy myös niin, että jos golfpeli menee omaan tasoonsa nähden ”liian” hyvin, alkaa pelätä omia onnistumisia ja peli palaa silloin varmasti ”omalle” tasolle. Samanlaista pelkäämistä tapahtuu myös pokerissa. Esimerkiksi kun rahapöytä on liian iso kassaan nähden, menee peli helposti liian yksinkertaiseksi, eikä tohdita tehdä enää tehdä luovia peliliikkeitä. Itseluottamuksen puutetta on myös havaittavissa, jos peli kulkee rahapöydässä hyvin ja pöytä on sinulle optimaalinen, mutta jätät session kesken, koska olet hyvin voitolla. Toki voitolla lopettaminen ei ole luovuttamista, mutta tässä tapauksessa järjetöntä. Itseluottamuksella on molemmissa peleissä erittäin tärkeä merkitys. Golfista voisikin sanoa, että se on taistelua omia pelkotiloja vastaan. Jos tuntuu jo ennen lyöntiä että onnistuminen esimerkiksi vesiesteen ylittämisessä on minulle vaikeaa, niin vaikeuksia seuraa väistämättä. Sitä saa mitä tilaa. Jos antaa mielikuvitukselle tilaa ja luo etukäteen kuvan epäonnistumisesta, niin epäonnistuminen on taattu. Huvittava esimerkki tästä on vaihtaa halvempi pallo vaikeille väylille tappion minimoimiseksi. Jos pelaajalla on näin negatiivinen ajattelumalli, niin onnistuminen vaatii jo poikkeuksellista tuuria. Toisaalta kun peli on kunnossa ja näkee lyönnin mielessään jo etukäteen niin onnistumisen todennäköisyys on erittäin suuri. Itseluottamuksella pokerissa tehdään suurimmat kipit ja otetaan arvolyönnit paikoissa, joissa normaalisti vain sökötetään. Pokerissa keskittyminen näyttelee myös suurta osaa. Jos peli muuttuu huonon keskittymisen takia ”hällä väliä” pokeriksi on rahojen katoaminen väistämätöntä. Golfkierroksen kesto on noin neljä tuntia ja keskittyminen jokaiseen suoritukseen vaatii pelaajalta paljon energiaa. Vastaavalla tavalla pokeriturnauksissa pitää jaksaa olla skarppina tuntikausia yhteen menoon. Molemmissa lajeissa pätee myös Tammisen viisaus: 95% keskittyminen on 50% suoritus. Golfissa on useita pelimuotoja kuten pokerissakin ja näitä kokeilemalla saa peliin vielä lisää vaihtelua ja hauskuutta. Golf on todella sosiaalinen peli kuten live pokerikin, jos vain niin haluaa. Golf on myös upea rahapeli ja siinä yksi käytetyimmistä jännityksen lisääjistä on reikäpeli. Reikäpeli on kuin pokerin heads up; pelataan yhtä vastustajaa vastaan reikä kerrallaan. Reikäpelissä ei aina tarvitse pelata huippupeliä, riittää kun olet parempi kuin vastustajasi. Aivan kuten pokerissa. Jos ei halua sotkea rahapeliä golfin pelaamiseen niin mielenkiintoa lisää golfissa oleva tasoitusjärjestelmä, joka mahdollistaa kilpailun itseään vastaan ja antaa mahdollisuuden pelata tasaväkisesti enemmän lajia harrastaneitakin vastaan. Suosittelen golfia harrastukseksi kaikille, koska se kehittää ihmistä monipuolisesti: fyysisesti, sosiaalisesti ja myös mentaalisesti. Golf antaa hyvää vastapainoa pokerille ja siinä saa ajatukset välillä hieman toisaalle, joka auttaa rentoutumaan ja pääsemään sitä kautta kiinni omaan maksimaaliseen osaamiseen pokerissa. Pokeri taas luo hyvät edellytykset harrastaa golfia, sillä oletpa missä päin maailmaa tahansa löytyy kenttiä rentoutumiseen ja mahdollisuudet harrastaa upeaa lajia. Golfissa ja pokerissa jokainen päivä on erilainen ja niissä kehittyminen on ainoastaan kiinni siitä kuinka paljon asiaan on valmis sijoittamaan aikaa ja vaivannäköä. Neuvoja suosittelen ottamaan vastaan ainoastaan alan asiantuntijoilta, sillä ”puska” pro:lta saatu vinkki saattaa viedä ojasta allikkoon ja väärin opittua on vaikeampi oppia oikeaksi. Terveisin ex-pro Antti
Näytä kommentit (0)
Ajatuksiin voi vaikuttaa!
Julkaistu: 2.7.08
Tulosta
Lähetä
Kuten edellisessä kolumnissani kerroin, niin kesä lähti osaltani käyntiin Helsingin auringon paisteessa. Raportti Midnight Sunin suorituksista kolumnin lopussa. Kerrotaan jo tässä vaiheessa, että tulos ei ollut kummoinen, vaikka olotilani oli optimaalinen ja voitto tuntui väistämättömältä.
Vaikka olotilani oli turnauksen aikana erinomainen, niin samaa ei voi sanoa pääturnauksesta putoamisen jälkeen. Vanhaan aikaan olisin varmasti tumpannut turnauksen jälkeen tilteissä rahaa käteispeleihin moninkertaisesti buy-iniin nähden.
Tällä kertaa tilanne oli toisin. Parasta antia minulle Helsingissä lopulta tarjosi sambakarnevaalit. Voi sitä iloa ja riemua mitä tanssi voi ihmiselle antaa. Paha olo purkautui hikoillessa ja nauttiessa välittömästä ilmapiiristä ja mukavasta musiikista.
Henkisen valmiuden merkitystä ei voi pokerissa vähätellä. Kuinka monta kertaa olet istunut pokeripöytään tietäen voittavasi tulevassa sessiossa? Tai päinvastoin, kuinka usein olet istunut pöytään huonolla fiiliksellä, epävarmana tai turhautuneena? Selkää särkee, tyttöystävä valittaa, maito oli pahaa... Syitä huonoon oloon voi olla lukuisia, mutta lopputulos on yleensä aina sama: turpaan tulee ja v-käyrä kasvaa entisestään.
Asian ei tietenkään tarvitse olla näin. Pelitaitosi eivät ole kadonneet mihinkään eikä vastustajatkaan ole muuttuneet virheettömiksi roboteiksi. Pelaat siis jotain muuta kuin A-peliäsi vain siitä syystä, että henkinen olotilasi ei ole paras mahdollinen. Yleensä näissä sessioissa tulee erityisen paljon "bad beateja" ja vastustajat tekevät lukemattomia "paistimaksuja". Todellisuus vain on, että pelaat huonosti omien huonojen ajatustesi vuoksi. Usein olotilan parantamiseksi tarvitaan sellaista tekemistä, jotka siirtävät huonot ajatukset pois ja muuttavat ne hyviksi.
Itse pääsen yleensä pahasta olosta yli urheilun tai musiikin avulla. Samalla kun ajattelu ja olotila muuttuvat, mahdollisuus hyvään peliin palautuu. Ääriesimerkki huonosta fiiliksestä pokeripöydässä on tietenkin tilttaaminen. Monille tiltti on erityisen kallista siksi, että tiltissä on kaikista vaikeinta nousta pöydästä. Huonoa oloa puretaan pöytään niin pitkään, että pelitili näyttää lopulta nollaa. Tiltin katkaisemisessa (joka yleensä tarkoittaa nousua pöydästä) on lopulta vain kyse siitä, että tunnistetaan itsessä tiltin oireet ja tämän jälkeen muutetaan omia ajatuksia/annetaan itselle aikaa koota henkinen olotila optimaaliseksi. Ne jotka siihen pystyvät ovat usein suurimpia voittajia.
Olotilan korjaamisesta tai ajatusten muokkaamisesta on hyvin helppoa puhua, mutta käytännön toteutus varsinkin pitkällä aikavälillä on asia erikseen. Hyvin usein ihmiset tietävät miten asioita pitäisi tehdä, mutta oteutus on heikkoa. Esimerkkinä vaikkapa tupakan poltto: jos kysyt keskivertoanterolta kolme tärkeintä asiaa elämässä, hän todennäköisesti mainitsee sanan terveys mutta silti tupakki palaa, vaikka askin kannessa lukee että se tappaa.
Näitä väärin opittuja tapoja kutsutaan paradigmoiksi, joita pystytään muuttamaan toiston avulla. Ensin tarvitaan tietoa siitä mitä nämä väärät ajatukset ovat, eli esimerkiksi mitä ajattelee vai ajatteleeko mitään kun on tiltissä. Ja sitä kautta, kun nämä asiat ovat havannoitu aloitetaan muuttaamaan omia ajatuksia. Itse olen käyttänyt peliäni kehittäessä menetelmää, jossa ensin havainnoin heikkouksiani. Sitten kirjoitan heikkouksia korjaavia oikeita toimintatapoja ylös ja laitan näitä näkyville paikoille sekä puhun niistä pokerikavereilleni. Ajan saatossa oikeat toimintatavat rupeavat siirtymään alitajunnun kautta teoiksi. Tämä prossessi on aikaa vievää, mutta palkitsevaa. Prosessi mahdollistaa kehittymisen.
Tähän vielä pieni kuvanauha viime vuoden WSOP:stä ja omasta tyylistäni parantaa sekä omia että ystävieni olotiloja. Kahdella kaverillani oli hieman huonot hetket: toisella oli rahat loppu ja toisella oli kateissa matkalaukut, jotka sisälsivät useita kaverille tärkeitä tavaroita. Laukut olivat tulematta vielä reilun viikon perilläolon jälkeen. Ajattelin muuttaa heidän ajatuksenjuoksuaan ja olotilaansa tanssimalla "maailmanlopun tanssin". Kutsun itseäni tanssissa/laulunomaisessä hyräilyssä Monacon Mäkeläksi, koska vakaa aikomukseni on asua kyseisessä kaupungissa vielä jonain päivänä.
Helsingissä pelit siis menivät ns. heikosti: 3 turnausta 0 rahasijaa. Ensimmäinen pelaamani turnaus oli Omaha 200€ rb, jossa tunnelma pöydässäni oli reipas ja lisäostoja tehtiin runsaasti. Ostin 10 rebuyta ja add-onin, mutta arvonnat eivät olleet puolellani ja jatkoin peliä rebuy-ajan jälkeen minimistackilla. Noutaja tuli lopulta erittäin nopeasti, eli turnaus ei ehtinyt oikeastaan edes alkaa osaltani, kun olin jo tiskillä kaivamassa nenääni.
Toisena vuorossa oli odotettu pääturnaus. Lähdin hyvillä mielin turnaukseen hyvin nukutun yön ja piristävän aamulenkin jälkeen. Ainoastaan ruokavalinta (joku meksikolainen pöperö) ei osunut nappiin, sillä vatsa oli sekaisin jostain muusta syystä kuin jännityksestä. Aloituspöytä oli varsin kovataisoinen ja ilmaisia merkkejä ei juurikaan ollut tarjolla. 20k aloituspino tippui heikoimmillaan 12k:hon parin perus-setupin jälkeen. Nousin kuitenkin hyvällä pelillä yli 30k:hon.
Nousuun sisältyi yksi käsi, joka vaikutti ratkaisevasti pelaamiseeni ratkaisevassa kädessä:
Blindit 150/300. Utg limp, utg+2 limp, CO puskee 7500 merkkiä, itse olen sb:ssä (14500) QQ:lla ja maksan tuon puskun. Utg foldaa, mutta utg+2 instapuskee yli 40k stackinsa keskelle, jonka luonnollisesti maksan. Utg+2:lla AKo, CO:lla K9o. QQ pitää ja olen hyvin pelissä mukana. Kohtuullisen kummallisesti pelattu jako kummaltakin.
Ratkaisukäteen lähdettiin tilanteesta, jossa minulla oli 27k ja AK:nsa aikaisemmin luovasti pelanneella vastustajalla (joka vaikutti olevan semitiltissä) hieman vähemmän. AK-mies korotti 3x bb, cutoff maksaa ja minä maksan buttonilta 98s. Floppi T83 värin vedolla. Mulla keskipari takaoven värinvedolla. Ak-mies lyö 1/2 pottia, cutoff maksaa, samoin minä. Turn 5 minun maatani, ak-mies lyö 1/2 pottia, cut off kippaa ja minä, hetken harkittuani, vain maksan. River 9, joka ei täytä värinvetoja. AK-mies lyö alle puoli pottia, jonka valuereissaan 3x.
Yllätyksekseni kaveri puskee all-in ja itselläni on vielä 18k takana. Pitkään mietittyäni maksoin, sillä kaverin betting line, ja riidini hänestä eivät vakuuttaneet. Maksu oli siinä mielessä marginaalinen, että ensimmäisenä päivänä turnauksia ei voiteta: niistä voi vain tippua. No vastassa oli tietysti nutsit (QJo). Jäljelle jäi vielä hiluja jotka tuplasin, mutta noutaja tuli lopulta riveröidyssä coinflipissä.
Viimeinen turnaus, johon osallistuin oli Texas/Omaha half&half. Nostin aloitustackini (10k) 29k:hon osin pienen tuurin ja osin parin hyvän maksun ansiosta. Menetin suurimman osan merkeistäni kädessä, jonka detaljit blindien ja lyöntien osalta ovat hieman hämärän peitossa.
Pääosiltaan jako meni seuraavasti: Vuorossa texas ja mahdollisesti varastamassa oleva vastustaja korottaa 3xbb, minä maksan buttonilta 55:lla. Yliaggressiivinen BB korottaa 12bb:hen. Avaaja kippaa, minä maksan. Floppi 833. BB check johon checkaan perässä, ajatellen että vastustaja lyö joka tapauksessa turnilla missatuilla ylikorteilla ja saan kädelleni paremman valuen. Turn 9, BB lyö melkein potin (puolet stackistaan), johon lyön all-in. Vastustaja maksaa Q9o:lla. Tähän käteen siis suurin osa merkeistä ja minulle jäin noin 13bb:tä. Hetki tämän jälkeen minut siirrettiin toiseen pöytään.
Viimeiset merkit menivät Aki Pyysingille, kun lyön potin 3,5bb:tä AA:lla. Pyysinki maksaa BB:stä. Floppi T43 värin vedolla. Lyön potin, Aki tulee kylkeen, jonka tietysti maksan. Vastassa setti ja narikan kautta kotia.
Tanssien eteenpäin, terveisin Monaco
Näytä kommentit (0)
Aatellaan isoosti
Julkaistu: 30.5.08
Tulosta
Lähetä
Moi! Olen Antti Mäkelä 30, all ineissä painiva ammattipelaaja. Rahapelejä ja urheilua olen harrastanut koko ikäni, joista iän karttumisen myötä olen vähentänyt urheilua ja lisännyt rahapelejä. Olen saanut muutettua rahapelin minulle voitolliseksi taitopeliksi, jonka antimista olen nauttinut nyt kolmisen vuotta. Toki olen nauttinut pelurin elämästä koko ajan, välillä hammasta purren, mutta pää-asiassa hymyissä suin. Tämän pelurin elämän jalostusta olen päättänyt jatkaa läpi koko elämäni. Jalostuksen tarkoituksena on saavuttaa monenlaisia ihmeellisiä asioita, joista unelmoin päivittäin. Taloudellisella puolella yritän pitää itseni paksussa leivässä ja päästä kiertelemään isompia turneita.
Aloittaessani nettipokeria vuonna 2002 muistan kuinka eräs kaverini varoitteli "siellä netissä on sit maailman kovimmat pelaajat". Minä sanoin, että "ei ne olekaan pelanneet Kalajoen parasta vastaan". Tätä uhoa jatkui pitkään ja myrskyisästi. Monenlaista mutkaa on matkan varrella jo ollut ja tulee olemaan, mutta olen päättänyt suoristaa ne itselle mieluisiksi. Itseluottamukseni taso oli pelejä aloittaessani (ja vähän myöhemminkin) hiukan liian korkea suhteessa pelitaitoihin. Tällä itseluottamuksella on pari kertaa karautettu karillekin, mutta pinnalla olen koko ajan pysynyt. Ja oppinut senkin että pinnan allakin voi hetken hengittää.
Peli tuntui heti alusta lähtien kivalta ja aloin uskoa siihen, että tässä vääryyksien pelissä on myös olemassa oikeudenmukaisuutta. Joskus johtoasemassa keskelle lyödyt rahat valuivat jopa minunkin stackini jatkeeksi. Ymmärsin nopeasti, että taitavasti pelaamalla voi pärjätä. Aluksi kuitenkin yritin raivata tietäni sellaisen metsän läpi, joka oli minulle aivan liian iso, joten terän vaihto eli reload tapahtui useasti. Pelasin alkuvaiheessa 10/20- 30/60 limit texasia ja 55-535 sittareita. Sain välillä nousuja turneista, mutta tumppasin voittorahat rahapöydissä vastustajien taskuihin välillä nopeampaan ja välillä hitaampaan tahtiin. Sanoista varianssi ja kassanhallinta en ollut vielä kuullutkaan. Olin toki yritysmaailmassa mukana ja pystyin rahoittamaan aika ajoin uusia teriä. Aloin analysoimaan omia tekemisiäni niin teknisesti kuin ajatusmaailmallisesti ja huomasin, että tyvestä sinne puuhun mennään. Oli siis laskettava itseluottamuksen tasoa ja samalla pelien kokoa, jotta oppiminen olisi mahdollista. Näitä teesejä noudattaen karjumiseni volyymi pelin aikana pieneni huomattavasti ja voittoa alkoi tulemaan tasaisemmin, vaikkakin "vääryyksiä" tapahtui samaan tahtiin. Vaikka itseluottamuksesta oli hieman annettava periksi ei tässä vieläkään olla nöyristelemään ryhdytty, vaan pyrin etsimään sopivaa itseluottamuksen tasoa. Tason on oltava oikeanlainen: ei liian korkea, että ei voi oppia uutta, mutta se ei saa olla myöskään liian alhainen, jottei uskalla oppia uutta.
Pokerissa olen aggressiivinen turnauspelaaja ja käteispeleissä vielä agressiivisempi. Valitettavasti vielä ajoittain huonolla ajoituksella. Pidän itseäni siis vahvempana turnauspelaajana, mutta olen päättänyt kehittyä vielä molemmissa muodoissa. Pelipuolella olen Texu miehiä, mutta Omahakin käy välttävästi. Muut pelimuodot odottelevat kiltisti vaihtopenkillä ja pääsevät harvoin kentälle. Paras saavutus liveturnauksissa on Helsinki Freezeout 2008:n pääturnauksen kolmas sija. Netissä viimeisen kolmen vuoden aikana olen voittanut lukuisia isompia ja pienempiä turnauksia. Harrastan myös vedonlyöntiä, josta toivon tekeväni vielä voitollista toimintaa. Muiden harrastusten osalta lähimpänä sydäntänäni ovat tennis, kamppailulajit ja golf, jota myös valmennan.
Tämän kolumnin tarkoitus on olla minulle opettavainen monella tapaa: opin kirjoittamaan paremmin ja samalla selvennän omia ajatuksiani. Tarkoituksenani on kertoilla omia oivaltamisia ja omia virheitä matkan varrelta. Kertaamalla omia ajatuksiani myös minä opin, sillä toiston kautta sitä kehittyy ja toivon mukaan joku muukin kehittyy siinä sivussa. Uskon myös, että on antoisaa tutkailla omia kirjoituksia ja joskus tulevaisuudessa nauraa itselleen ja ottaa opikseen. Ja laittaahan se ihmistä kummasti yrittämään entistä enemmän, kun kertoo tavoitteitaan ja tekemisiään ääneen toisille ihmisille.
Seuraavaksi suuntaan Helsinkiin Midnight Suniin kovin odotuksin ja siitä kesän viettoon pohjanmaalle, jossa aion viettää paljon aikaa golfin, tenniksen ja pokerin parissa.
ajatellaan isoosti, toivoo Antti
Näytä kommentit (0)